Tää ei ihan selvästi ollu meikäläisen heiniä tämä blogin raapustelu. Onhan tämä tottakai ihan loistava kanava kertoa omista kokemuksista, suorituksista ja mietteistä....
Kun katsoo taaksepäin tähän päivään mennyttä aikaa, on tapahtunut paljon. Olen tavannut ihania ihmisiä, kamalia ihmisiä, typeriä ihmisiä, älykkäitä ihmisiä. Olen saanut uusia ystäviä (kenties jopa eliniäksi), olen saanut uusia kavereita, olen nähnyt niin moneen junaan menevää porukkaa että jos oikeasti pysyy täysijärkisenä tässä porukassa, on minun mielestäni saavuttanu jo jonkin tasoisen psykologisen koulutuksen. Täällä täytyy olla valmiudet toimia niin monenlaisten ihmistyyppien kanssa.
Itse olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman matalaa profiilia ja olla ottamatta osaa toisten kahakoihin. Ja omasta mielestäni oon onnistunut siinä aivan hyvin, sillä ainakin käsittääkseni olen väleissä kaikkien kanssa, joihin olen vähintään puheen tasolla tutustunut. Jokainen joka minut tuntee, tietää minut temperamentistani ja voimaakkaasta luonteestani, kovasta äänestä ja riehakkaasta olemuksestani puhumattakaan. Minulle itselleni on tullut yllätyksenä se, kuinka kärsivällinen ja pitkäpinnainen loppujen lopuksi kykenenkään olemaan, ja kuinka järkevästi ja pitkäjänteisesti pystyn toimimaan paineen alla. Luin tuossa johtajakansioon aukin alussa raapustelemiani juttuja, ja olin kirjoittanut että odotan johtajakoulutukselta kärsivällisyyden kehittymistä ja kykyä "vääntää rautalangasta". Noh, jos jotain niin nuo kyvyt ainakin kehittyivät. - Siis siihen saakka kun tuota aukin hupia ja inttiä ylipäätänsä kesti osaltani 2/15 saapumiserän kanssa. Ja on ihan totuus, että 2/15 ei kotiudu koskaan!
Jokseenkin harvakseltaan tullut kirjoiteltua, ja viimeisin postaus onkin aivan aukin alusta. Nyt on siis sellainen tilanne, jos jollekulle on vielä epäselvää että sain E:n paperit oltuani ensin viikon päivä kerrallaan vupissa, jonka jälkeen osastolla toisen mokoman. Itkin niin-maan-perkeleen-katkerasti tuona turmion torstaina kun pääsin osastolta, A-lausunto rutistettuna reisitaskussani. 12kk lykkäystä.. Tunsin itseni niin luuseriksi. Kaikki ne koettelemukset. Ei se sijoiltaan mennyt polvi, kolme kuukautta intissä paransi -sillä se lähtee millä on tullutkin... Ei marssimurtumat kummassakin jalkapöydässä, muutama viikko vemppaa ja kepit ja avot. Vaan sitten meni selkä. Kirottu E3. Ei ole tämänkokoista vartta tehty kantamaan taisteluvarustus Charlieta 50km verran rankan viikon päätteeksi, yöunia kahden käden sormilla laskettavissa takana plakkarissa. Mutta enpä perkele luovuttanu ja niin vain tuli viimein korpin natsat ja linjamerkki (josta en vain osaa olla ylpeä koska huolto...)
Jäin paitsi niin paljosta, silloin kun ne murtumat tuli. Ja se oli mulle kova kolaus jättää harjoituksia välistä ja ei voinut muuta kuin rötvätä tuvassa ja tuijotella seinää. Sillon tällön oli jotain päivystäjänakkeja tai muita kevyitä - mutta äärimmäisen vittumaisia- nakkeja joita meikäläinenkin saattoi tehdä. Sen lisäks auk1:n viimeisellä viikolla piti käydä kysymässä oikein kapteenilta lupa että pääsin ampumaharjoitukseen mukaan... Ja sitten on vain ollu huonoa tuuria. Maharipulikuume iski liha2:lla,
josta jouduin skippaamaan puolet. Olisi pitänyt tehdä ruokaa joten oli
pakko hakea vapautusta epidemian alkamisen estämiseksi...Ja sain vielä astmankin tuolta tomumajasta joka myös autokomppaniana tunnetaan. Ja se saatanan selkä...
On se vain että terve, isänmaallisuutta puhkuva nainen joutuu haavojaan nuollen perääntymään rintamalta... Puoltoista saatanan viikkoa ja mulla olisi ollut puolikas joulukuusi joulun kunniaksi rinnuksia komistamassa....
**************** verenpaineentasaustauko*****************
Jooh, elikkäs ei ollu ihan viiskauttaviis suoritus. Ainakaa noin niinkö omasta mielestä.
Mutta nyt olen kotona, ja kunhan pystyn nousemaan aamuisin omin voimin sängystä, enkä päivittäin ole tramadol-sirdalud-pöllyssä rupean kuntouttamaan tuota runkoani. Ja uskokaa pois, minä palaan vielä. Ja otan niskalenkin tuosta saatanan autokomppaniasta. Minähän näytän vielä että minusta on tähän. Ja sitten palaan kultaiseen kotiyksikkööni Sodankylään... 1/17 mortit... beware.
