Kuulumisia ja viimeisen viikon kuumottelua

Huhhuh. Tuli tosiaan vietettyä melkonen viikonloppu Seinäjoella Törnävänsaaressa Provinssia fiilistellessä. Tulihan sitä oltua melkoinen riemuidiootti, mutta väliäkös tuolla, jotainhan sitä piti repästä ennen palvelukseen astumista. Tuosta reissusta jäi käteen mahtavia muistoja, omistusnimmari, helvetin kipeät niskat (koska kyllähän sitä lettiä pittää heiluttaa..), hieman kärähtänyt iho ja Seinäjoen sairaalakin tuli nähtyä. Mahtihuippu reissu siis! Paluumatka Rovaniemelle alkoi suht kiireessä, kun nipin napin ehdin junaan. Melkoisessa neljän päivän darrassa, vaunussa, jossa oli leikkipaikka (yllättävän paljon ja kovaäänistä riemua ja riitaa riittää yhdestä leikkijunasta Seinäjoki-Oulu välille) matkustin kaikkeni antaneena ja koitin nukkua. Oulussa vaihdoin junaa, ja onnekseni sattui hiljaisempi vaunu, mutta vanha ku taivas, ja KUUMA. Hyvä ettei darralimppari kiehunu pullosta ulos. Nojoo, VR. Mitä muuta voi olettaa? Etelässä on hyvät junat, lyhyet matkat. Mitä pohjosemmas mennään niin sitä pitemmät on etäisyydet ja sitä paskemmat junat. Kai tuo matkan pituus jotenki korreloi junan kunnon kanssa? 

Noh, se siitä. 

Tosiaan, neljä päivää aikaa tsempata itteni inttiin. Maanantaina (viikkoa ennen) otin kaikki lävistykset pois. Eihän nuita kaikkia ois varmaan tarvinnu ottaa, mutta sama kait tuo oli. Vähän on kieltämättä alaston olo, ja huomasin kuinka paljon mie värkkäsin lävistyksilläni hermostuneena, kun nyt kun niitä ei ole, tuntuu tyhmältä kun ei ole mitään mitä hiplata (joo kuulosti väärältä mutta menköön). Eilen ostin kellon. En mitään kallista ku mun omaisuudella on tapana hajota tai vähintäänkin kadota alta aikayksikön. On siinä kuitenki perusominaisuudet ja vedenpitävyys, niin tokkopa tuo oman asiansa ajaa. 

Tuntuu että kaikilla on hirveä tarve neuvoa. Kannattaa tehä näin, älä tee noin vaan niin ja älä ole äänessä mutta yritä nyt kuitenki olla jonakin. Juuh. Kiitos rakkaat ihmiset neuvoista, on niistä varmasti osasta apuakin, mutta haluan tehdä asiat omalla tavallani. Ja luonteeseeni sopien, välillä vaikka kantapään kautta jos asia niin vaatii. Jotenkin omituista tästä kaikesta tekee se, että veli on nyt RUKissa, ja koksuna (ei tosin mulle - mikä lienee onni tai epäonni, enpä osaa vielä ottaa kantaa) Sodankylässä sitten kun mie olen alokkaana. On kai se jonkinlainen etu, että kuulee puolueettomasti kaiken vittumaisen intistä, mutta myös sen, kuinka hyvältä jokin onnistuminen tuntuu. Myös se, että inttisanasto on tullut melkoisen tutuksi, jos ei jo viimevuosien aikana oman ikäluokkani käydessä inttiä, niin viimeistään nyt. Ollaan aina oltu tosi läheisiä, ja kasvettu samoissa kaveriporukoissa veljen kanssa. Meillä on kahta päivää vaille kaksi vuotta ikäeroa, joten se ehkä selittää sen miten meistä on tullut niin samanluonteisia. Ihan mahtavaa päästä kokemaan jonkin aikaa inttiäkin veljen kanssa! Ja naureskelijoille, en todellakaan odota minkäänlaista erityiskohtelua sukulaisuussuhteiden takia. Tuntuu vain helpottavalta ajatukselta etten ole yksin.

Vähän harmittaa että veli on kiinni vielä pitkään. Ois ollu aika mahtavaa jos ois voinu fiilistellä vikaa viikonloppua sen kanssa. Kaikki kaveritkin tuntuu olevan hajaantuneena ympäri suomen - osa jopa lähes maailman äärissä. Biru.  Ei se auta ku nauttii siitä seurasta mitä on jäljellä! 

Jännittää. Kuumottaa. Tyhmä kai oisin jos en yhtään hermoilis. Ekat viikot on varmasti aikalailla uuden opettelua, ja omien rajojen hakemista. Kohta pitäis varmaan alkaa miettiä sitäkin mitä pitää ottaa mukaan sinne. Kyllähän siinä kirjeessä, mikä tuli jokunen kuukausi sitten sanottiin, pitäsi vaan löytää se kirje! Jospa oisin ollu kerranki fiksu ja lyöny sen johonki semmoseen paikkaan, "mistä varmasti löydän sitten sen". Eikun ettimään paperinivaskat läpitte. Pitäsköhän oppia organiseeraamaan asioita pikkusen paremmin? Josko tuo intti opettas siihenki taitoon... :D

Vähän kyllä kuumottaa sekin, miten parisuhde jaksaa inttiajan, tai mie en itse ole ollenkaan niin huolissaan siitä, mutta jos toisella on huonoja kokemuksia aiheesta (mikä on kyllä aivan ymmärrettävää, etäsuhteet kusee monesti), niin kyllä se pistää kuumottelemaan itteäki. Onneksi me ollaan kyllä niin jääräpäitä molemmat että eiköhän sitä vaikka sinnillä vedetä mun palvelusaika! Turhaakai sitä on maalailla piruja seinille vielä tässä vaiheessa. 

Seuraavan kerran postaankin varmaan ensimmäisestä viikosta armeijan leivissä! Kovasti tsemiä kaikille muillekkin, jotka on samassa tilanteessa kuin mie, ja aloittavat palveluksen ens maanantaina. Hyvin me pärjätään!